torstai 4. huhtikuuta 2013

Blogia pukkaa :)

Tervetuloa! Tämä on taas yksi uusi aloitteleva käsityö(sunmuu)blogi. Kirjoittajana 26v. nainen Pohjois-Pohjanmaalta.

Kaikenlainen värkkäys on ollut aina jotenkin verissä. Muksuna kattelin sängyn laidalla istuen kun mummu teki vaatteita poljettavalla Signerillä. Ai että se oli hieno! Mummu kutoi sukkiakin. Ja villapaitoja. Ja leipoi, pullaa, leipää, rieskaa, Hanna-tädin kakkuja.
Minä yritän sitten mummun jalanjäljissä kovasti mennä. :) Kuvassa mummun perintöä: vuosikymmenten aikana kerättyjä nappeja sun muita tilpehöörejä, yhtä vanhassa peltirasiassa. Suuri Aarre, oli jo silloin lapsena.



Muistan joskus kun muksu olin vieläkin, kun tuli tarve keksiä jotain. Siis tehdä keksintö. Jotakin ihan uutta mitä koskaan ei kukaan muu ollut tehnyt. No, homma päätyi siihen että tallissa hakkasin nauloja kakkosnelosen pätkään, kun en muutakaan keksinyt :D Toisinsanoen, into on ollut aina kova, totetus ontunut useimmiten.

Mummu yritti opettaa sitä sukankutomista, ja ompeluakin sain varmaan kokeilla jossain vaiheessa. Mutta eihän ne kultakalan keskittymiskyvyllä varustetulta lapselta onnistunut. Onneksi olen hoksannut isompana yrittää aina uudestaan, ja olen jostain kasvattanut hieman jopa selkärankaa ja kärsivällisyyttäkin! Edelleen tasaisin väliajoin se inspiraatio vaan loppuu, ja silloin kun se loppuu, lentää keskenolevat tekeleet jonnekin kaapinnurkkaan ennaltamäärittelemättömäksi ajaksi. Joskus ne kaivetaan sieltä uudestaan työn alle, yleensä ei... Sentään joskus jotain valmistuukin! Ja niitä valmiita aion esitellä täällä parhaani mukaan, kökköjen kuvien ja sanakäänteiden voimin.

Blogin nimeä täytyi miettiä aika kauan. Pyörittelin kaikenlaisia ehdotuksia, mutta ei oikein mikään tuntunut sopivalta. Sitten jostain muistui mieleen jonkun mulle sanoma lause, "Senku teet, kyllä sä osaat". Senku teet. Sen-ku-teet. Sen kuteet. HA! :D

Elikä, tervetuloa. Kommentit ja keskustelu on tervetullutta :) Seuraavassa postauksessa listaan vähän meneillään olevia projekteja ja viimeaikoina valmistuneita juttuja.

EDIT: Isä korjasi että mummun kone oli Husqvarna, ei Singer! Ei lapsi muista... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäpä oot mieltä? :)